”Emotions play out in the theater of body, feelings play out in the theater of mind.” – Dr. Sarah Mckay, neurotieteilijä.

Suomen kielessä emotion ja feeling kuvataan samalla tunne-sanalla. Mitä ero sitten näillä on? Itse asiassa on aika iso ero, jonka tiedostaminen voisi auttaa kohtaamaan, työstämään ja hyväksymään tunteitamme sellaisina kuin ne ovat.

Ehkäpä ajatellaan, että tunne kuin tunne, mitä sitä kummemmin analysoimaan? Tiedostaminen, tietoisena oleminen jostain ei ole samaa kuin ylianalysointi eli olemattomien asioiden selittäminen. On helpompi ymmärtää omaa käyttäytymistä, kun tietää omaa historiaa, etenkin sitä puolta, mitä lapsuudessa tapahtui, miten reagoitiin tunteisiin, sallittiinko perheessä tunteiden ilmaisua vai vähäteltiinkö niitä; rajoitettiinko miten eri sukupuolten on sopiva näyttämään tunteitaan. Jos vanhemmat eivät hyväksy kaikenlaisten tunteiden ilmaisua, lapselle kehittyy defenssi, jolla pieni suojautuu pahaa oloa vastaan. Tämä defenssi ”menee päälle” joka ikinen kerta myös aikuisuudessa vastaavanlaisessa tilanteessa, kun esimerkiksi koet toisen osapuolen vaivautuvan, vähättelevän tunteitasi, tai itse et ole halukas niitä ilmaisemaan. Jokaisella meillä on tarpeita: esimerkiksi hyväksytyksi, tuetuksi tuleminen, ja jos nämä tarpeet eivät tyydyty, me reagoimme  suojautumalla. Defenssi eli suojautumismekanismi voi olla tunteen kieltäminen (tilanteesta pakeneminen mököttämällä taikka fyysisesti, itsensä pois sulkeminen: ”ei tunnu missään”, toisen tunteiden vähättely: ”älä viitti pillittää”, itsensä turruttaminen erilaisin keinoin: alkoholi, tupakka, ylenmääräinen someilu, suorittaminen), antautuminen (alistuminen, uhrautuminen, olemalla kiltti, sanomalla kyllä, kun sisin huutaa ei, diplomaattisuus, riidan välttäminen) tai hyökkääminen (tylyys, karkea käytös, vastahyökkäys, vaatiminen: ”tänne mulle ja heti”).

Sanoisin emootion tunnekehoksi, feelingin taas tunnemieleksi. Emootio on kemiallinen reaktio mantelitumakkeessa, jonka kestoksi on määritelty 84 sekuntia. Mantelitumake panee meidät refleksinomaisesti toimimaan esimerkiksi vaaratilanteessa. Sen muisti perustuu nopeisiin assosiaatioihin. Se mikä pitkittää tätä tunnetta on mielen astuminen kuvaan: vanha tunnemuisti assosioidaan uuteen ja me kehittelemme tunteen ympärille, sen jatkoksi erilaisia tarinoita, joiden totuusperä on ainoastaan omissa ajatuksissamme. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä nykytilanteen kanssa. Tietysti on mahdollista, että pelkäämämme uhkakuva toteutuu, mutta se ei liity vanhaan sillä lailla kuin kuvittelemme. Kehittelemme näitä omasta historiastamme käsin. Jos esimerkiksi sinua on jätetty usein yksin tai koit lapsena perheessä vastaavaa käytöstä, jättämistä, pettämistä, sinun on vaikea luottaa kumppaniisi, kun hän lähtee ulos kavereiden kanssa tai poistuu sinun kontrolloinnin piiristä. Pelkäät hylätyksi tulemista jälleen. Ymmärrä, ettet pysty tuntemaan toisin, jos et ole tietoinen aivojesi tekemistä kepposista, etkä koskaan työstänyt tunteitasi. Sinähän vain reagoit ja voit pahoin, ja luulet, että se kuuluu elämään. Se kuuluu kyllä, mutta minulle ei ole samantekevää, olenko tunteideni leikkikalu vai nousenko aivoleikin yläpuolelle, ja – en kontrolloi, mutta – tiedostan pelin hengen. 🙂

Sosiaalinen media heittää vielä bensaakin liekkeihin, kun näet, että kumppanisi roikkuu whatsapissa tai Messengerissä koko ajan. Kyttäät ja kuvittelet, ja lopulta olet aivan uupunut, surullinen tai raivoissasi. Tähän ajatusleikkiin sopii hyvin vitsi karhusta, jäniksestä ja ruohonleikkurista. (Kerron sen joskus… ;))

Kun paha olo yllättää, puhdas tunne jyllää ainoastaan vajaan kahden minuutin ajan, mutta jos pystyisimme katkaisemaan siivet mielen  kuvitelmista, huomaisimme, ettei enää lyhyen ajan jälkeen tunnukaan pahalta. Tunne sallitaan, kun se tulee, ja se tulee, jos joku tai jokin painaa meidän ”ärsykenappulaa”. Meillä on lapsuudesta asti sisäänrakennettu, mantelitumakkeen viestittämä reaktio vastaavanlaisten tilanteen varalle, kun isä tai äiti lähti, oli poissaolevaa, kun olisimme tarvinneet, saatoimme nähdä, kuulla vanhempien riitoja, päättelimme asioita heidän sanoista, pelkäsimme hylätyksi tulemista tmv., ja näiden seurauksena suojamekanismisi käynnistyy tänä päivänäkin. Taannumme hetkessä pieneksi lapseksi.

Mantelitumakkeen voimakkaimmat mielikuvat ovat peräisin hyvin varhaisesta lapsuudesta. Defenssit suojasivat meitä silloin, mutta niitä emme tarvitse enää aikuisena. Tunteissa, emootioissa ei ole mitään vikaa, eikä niitä olisi hyvä kieltää, niiden kanssa olisi oltava, mutta pane merkille, kuinka nopeasti tunne menee ohi sellaisenaan. Se on puhdasta aivojen neurobiologiaa. Mielen tarinoiden kanssa taas kannattaa työskennellä: oppia erottamaan mikä on totta ja mikä on mielen kiusaa.

Feeling syntyy ihan eri paikassa, aivojen neokorteksissa. Se on mantelitumaketta laiskempi, siispä tunnetta seuraa tarina. Hyvässä kuin pahassa. Jos mantelitumakkeen hätäreaktio käskee pakenemaan, neokorteksin harkitsevuus tarkistaa, onko se tosiaan uhkatilanne. Kun mantelitumakkeen vanhasta muistista nousee pahan olon tunne (”isä lähti”), etuotsalohkoissa sijaitseva tunteita analysoiva ja kontrolloiva alue, neokorteksi pohtii reaktioita ja kehittelee ”isä lähti”-asiaa eteenpäin: ”isä jätti minut”, ”minun vika”, ”en ole rakastettava”, ”tulen kuitenkin aina jätetyksi” yms. Tunnetarinat värittävät meidän tunnekehon raktioita isoiksi kauhuskenaarioiksi, ja jos jokin näistä saattaakin toteutua, siitä tulee taas tunnemuisto seuraavia tapauksia varten, joka taas aiheuttaa lisää tarinoita… loputtomin. Näin voi sabotoida esimerkiksi hyvin alkanutta suhdetta varmimmin. Kannattaisi jossain vaiheessa yrittää ulos tällaisesta noidankehästä: apua löytyy terapiasta tai jos riittää tukea ja rohkeutta, itse tai kumppanin, luotettavan tukijan kanssa voi alkaa työstää omia lukkojaan. Parhaimpia tuloksia saadaan, kun parisuhteessa saa molemmat ”tarpeekseen”, mutta tällä kertaa aletaankin työstää tunnelukkoja yhdessä. Minä saan todella hyvän avun tunteiden käsittelyyn ja lukkojen kanssa työskentelyyn Eevi Minkkisen podcasteista ja nettivalmennuksesta sekä Kimmo Takasen kirjoista ja skeematerapiasta.

Myös Tuimakan kotisivut on todella virkistävää lähestymistapaa vaikeisiinkin aiheisiin. Selviää, mikä on mahmo sekä tumipa, voi lukea taaperoitsen, tumakeitsen sekä tarinaitsen edesottamuksista, avata oman perheen kryptan ja ottaa selvää suvun fantomeista. Elämänmakuista psykologiaa todella hauskalla otteella.

Lisätietoa aivojen tunneleikistä englannin kielellä: täältä löytyy ihan mukava kirjoitus aiheesta.