Pysymättömyys – anicca

”No one here gets out alive.”
Jim Morrison

Pysymättömyys on yksi olemassaolon kolmesta merkeistä, joka tarkoittaa sitä, että kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Mikään ei pysy samanlaisena. Muutokseen liittyy kärsimyksen siemen. Se, mikä syntyy, väistämättä kuolee. Hyvätkään asiat eivät pysy samoina: ne muuttuvat, loppuvat, tulee uusia tilalle. Lohdullista, että huonotkin asiat tekevät samoin. Onneksi nekään eivät ole pysyviä.

Kuinka usein ollaan sanottu tai ajateltu elämän onnellisina hetkinä: ”Ah, ihanaa, kunpa tämä ei loppuisi ikinä!” Mutta se loppuu jollain lailla, vähintäänkin muuttaa muotoaan. Tähän onnellisuuteen sisältyy jo kärsimyksen siemen. Ai, kuinka pessimististä! – sanot, – pitääkö minun myrkyttää onnellista hetkeä ajattelemalla noin? Ei tarvitse. Saa tietenkin nauttia! Kysymys on pikemminkin siitä, että kun tämän pysymättömyyden tiedostaa, voi alkaa olla takertumatta hetkeen ja nauttia vapaasti tai surra tietäen, että se loppuu aikanaan. Tämä on todellista vapautta. Toive pysyvyydestä on juuri sitä, että takerrutaan johonkin ja surraan jo onnellisena hetkenä sen päättymistä. Se ei ole vapautta!

Asiat ovat rajallisia. Viikonlopun jälkeen tulee maanantai. Loma loppuu joskus. Tilikin tyhjenee. Vaihdetaan asuntoja, työpaikkoja. Ihmiset vaihtuvat ympärillämme, lähtevät tai kuolevat. Suhteet päättyvät tavalla tai toisella. Ja lopuksi kehomme vanhenee ja kuolemme mekin. Tämä on tosiasia, jota on turha yrittää paeta. Ajasta, jossa elämme, on tullut nautintojen jatkuvaa jahtaamista. Keho ei saisi vanheta, silti me tuhoamme sitä systemaattisesti elintavoillamme. Haluamme elää puhtaalla maapallolla, mutta vähennämme sen asuttavuutta valinnoillamme, emmekä välitä, millaista maailmaa jätämme jälkeemme. Kuolema täytyy piilottaa, jotta se ei muistuta meitä muutoksen väistämättömyydestä. Ihminen pakenee kipujaan uusiin nautintoihin toivoen, ettei hauskuus loppuisi ikinä. Tarrautuu, roikkuu ja takertuu. Mutta paettu kipu löytää tiensä ulos ja tulee nähdyksi yhä rajumpana, jos sitä yritetään tukahduttaa.

Pysymättömyyden tiedostaminen ja sen näkeminen arjessa ei ole ollenkaan huono asia. Se tuo elämään keveyttä, helpommin elettävää ja sulatettavaa. Elämä alkaa rullata. Kohtaamme edelleen kaikenlaisia tunteita, tunnistamme ne (Recognize), annamme niitten tuntua eli sallimme ne (Allow), tutkimme niitä (Investigate) ja lopuksi päästämme irti, emme takerru, emme samaistu (Non-identificate) – RAIN.

Miten tämä onnistuu? Tietenkin harjoittamalla. Minä istun ja harjoitan päivittäin tai lähes päivittäin. Pikku hiljaa tästä tulee tapa. Oma mieleni on niin vilkas, että minun oli äärimmäisen vaikea istua muutama minuuttia pidempään. Ajatukset alkoivat välittömästi pauhata ja apinametelimieli laukata tuhatta ja sataa. Istuin ensin pieniä aikoja, maltoin ja hyväksyin juuri käsillä olevan hetken (mindfulness), totesin mielen temput. Vain totesin (R – recognize), en vastustanut tai paennut. Se oli vaikeaa. Pikku hiljaa se alkoi rauhoittua. Se oli aluksi kuin kiukkuinen, raivokohtauksen saanut lapsi, mutta kun otin sen lempeään, mutta tiukkaan syleilyyn, se alkoi luottaa siihen, etten halua sille pahaa ja rauhoittui: istuminen, harjoittaminen alkoi sujua. Koska olen levoton luonne, minulle hiljainen kävely- tai seisomameditaatio sopii välillä parhaiten. Makuulla nukahdan. Meditaation tarkoitus, että se tekee valppaaksi ja läsnäolevaksi.

Olen kotkalainen joogaopettaja. Harjoitan vipassana-meditaatiota. Vipassana tarkoittaa asioiden selkeää näkemistä, oivaltamista (Insight). Se on vanhimpia, theravada buddhalaisuudessa käytettyjä meditaatiotekniikoita. Moderni mindfulness on irrotettu tästä vanhasta konteksista. Netistä löytyy myös sovellus ”InsightTimer ”. Saa tulla harjoittamaan kanssani.